Langankiertelyä-blogi

Omin kätösin neulotut villapaidat

Itse tekemisen tolkku

8.9.2015

"Kaupasta saa villapaidan parilla kympillä. Ei ole mitään järkeä itse neuloa, kun langatkin maksavat enemmän." Olen kuullut tämän perustelun valmisvaatteen ostamisen puolesta useammin kuin kerran, yleensä itseäni iäkkäämmän ihmisen suusta. Ennen vaatteet olivat kalliita ja oli taloudellisesti kannattavaa ommella ja neuloa niitä itse. Siinä säästi selvää rahaa. Ymmärrän hyvin, että jos on yötä myöten ommellut lapsilleen vaatteita, koska ei ole ollut varaa ostaa kaikkea uutena, vaatteiden halvat hinnat tuntuvat taivaan lahjalta. Olen itsekin yläasteikäisenä tehnyt itselleni kasoittain neulepaitoja, housuja ja hameita; se oli teinin keino hankkia vaivihkaa uusia vaatteita, rahaa kun heltisi helpommin kankaisiin ja lankoihin kuin vaatekauppaan käytettäväksi. Ja ta-daa, taidotkin karttuivat siinä samalla, vaikka se ei silloin ollutkaan päämotivaattorini. Parikymppisenä myös minä hullaannuin puoli-ilmaisista vaatteista erään nimeltä mainitsemattoman ruotsalaisketjun rantauduttua Suomeen. Ei ollut niin väliä laadusta tai vaatteen alkuperästä, pääasia että oma tyyli tuli päivitettyä riittävän usein.

Vaan nyt ovat alkaneet puhaltaa muutoksen tuulet (muuallakin kuin omassa päässäni) ja ilahduttavasti vain yltyvät. Yhä useampi kuluttaja on kiinnostunut vaatteen alkuperästä. Kuinka on mahdollista, että t-paita maksaa vain viisi euroa? Kuka sen on tehnyt ja millaisissa työoloissa? Minkä ikäinen ompelija on ollut? Entä ekologisuus? Paljonko raaka-aineen tuottaminen on rasittanut ympäristöä? Kauppoihin ilmestyy enenemässä määrin eettisesti ja ekologisesti valmistettuja vaatteita, tosin ekologisuutta ei automaattisesti seuraa eettisyys. Varsinkin eettisyys näkyy hinnassa. Jos t-paidan on ommellut suomalainen työntekijä, sen hinta on luonnollisesti moninkertainen Kaukoidässä tuotettuun verrattuna. Nykyisin monien ihmisten vaatekaapit pursuavat vaatteita ja vähemmälläkin pärjäisi, mutta väittäisin kuitenkin, että ihan sen minimimääränkin ostaminen tulee kalliiksi, jos hankkii vain eettisesti valmistettua lähituotantoa. Toki on olemassa myös kirpparit, joista ostaessa pääsee halvemmalla ja ostaminen on ekologista, mikäli se tarkoittaa uuden vastaavan vaatteen jättämistä kauppaan.  

Nyt tässä vaiheessa päästään itse tekemisen tolkullisuuteen. Oletetaan, että haluat itsellesi laadukkaan villapaidan. Oletetaan myös, että haluat paitasi olevan ekologisesti ja eettisesti valmistettu. Vaihtoehdot ovat etsiä se kaupasta, teetättää käsityöläisellä tai neuloa itse. Kaupassa saatat joutua selvittelemään etenkin eettistä kestävyyttä ja lisäksi kaivamaan aika tavalla kuvetta, käsityöläisen luona selviät kuvetta kaivamalla, mutta entäpä itse tekemisen kohdalla; riistät ihan vain itse itseäsi ja saatatpa jopa rentoutua ja nauttia tuotantoprosessista. Valitset langan, joka on kestävä ja huollettava, näin paidasta tulee pitkäikäinen. Langankierron langat on valmistettu joko Suomessa tai Norjassa, joten niiden tuotanto-olot ovat varmasti eettisesti kestävät. Kun on myös itse tehnyt ison työn, omaa työpanosta arvostaa ja haluaa pitää vaatteesta huolta. Mitä tulee lankojen hintaan, on selvää, että valmiina ostettua ekologista ja eettistä villapaitaa ei perusvillalankojen hinnalla saa. Olisikohan siis villapaidan neulomisessa sittenkin järkeä?

Pimeät syysillat sujuvat mukavasti nojatuolissa puikot kilisten. Talven pakkasten koittaessa saatkin sitten pujahtaa itse tehtyyn lämpöiseen villapaitaan. Muistathan kuitenkin muutamana iltana viikossa kiskoa gore-texit niskaan ja lähteä lenkille heiluttelemaan käsiä (muistuttelen sitä tässä itsellenikin…) niin niskat eivät pääse jumahtamaan. Palkinnoksi reippailusta voit luvata itsellesi lisää nojatuoliin käpertymistä ja puikkojen kilkuttelua, mikä on muuten terveellisempi palkinto kuin pussillinen suklaarusinoita. Etkä sitä paitsi edes ehdi napostella suklaarusinoita, koska käsillä on muuta tekemistä.

Lämpöä ja puikkojen kilkettä syksyysi!



Ei ollut mun juttu - vai voisiko sittenkin olla?

9.6.2015

Haravoin pihaa. Totesin itsekseni, että pihatöissä olen hyvä lähinnä kärräämään pois joutavat roskikseen, mutta uuden istuttaminen ja kasvattaminen meneekin jo omalle epämukavuusalueelleni. Olen siis jokseenkin surkea hortonomi. Koska minulla on kuitenkin pihaa hoidettavana, puuhastelen siellä sen verran, etteivät naapurit katso aiheelliseksi soitella kuntaan.

Käsityöt taas toisaalta ovat intohimoni, mutta näinhän se on, että on paljon ihmisiä, joita kyseinen harrastus ei voisi vähempää kiinnostaa. Ehkä on nuorena jouduttu hampaat irvessä kirjomaan lakanoita kapiokirstu täyteen tai ehkä koulun käsityötunnilla ei ole ollut erityisen kannustava tunnelma. Leikittelin ajatuksella, että mitä jos käsityötunnit vaihdettaisiin aineeseen "Kasvien viljely" ja kasvatettuja taimia arvosteltaisiin samaan tapaan kuin oppilaiden käsitöitä; "tomaatin taimet liian kuivia ja alimittaisia, arvosana 7 ½". Kuulen jo korvissani äläkän. Mutta niin vain niistä taitoaineista tämänkin kesäloman aluksi koululaisten todistuksissa seisoivat numerot, jotka osaa oppilaista kannustivat jatkamaan myös omalla ajallaan aiheen parissa, mutta toisaalta arvosanat saivat osan oppilaista nakkaamaan sukkapuikot nurkkaan lopullisesti. Sukkapuikkojen nurkkaan heittämisestä ei sinänsä ole suurempaa haittaa, koska villasukkia saa kaupasta, mutta entäpä jos nurkkaan lensivätkin lenkkarit - liikunnan terveysvaikutuksia kun ei voi ostaa kaupasta?

"Leppoisa tunnelma" on termi, jota käytän usein, kun markkinoin Langankierron järjestämiä käsityökursseja. Hyväksyvä ilmapiiri ilman minkäänlaista kettuilua on mielestäni ensiarvoisen tärkeää uusia asioita oppiessa. Ei ole noloa aloittaa helposta. Nyt, kun käsityö on viime vuodet kasvattanut suosiotaan, on hyvä aika aloittaa käsityöharrastus. Käsityökirjojen ja -lehtien tekijät ovat hienosti vastanneet aloittelijoiden tarpeisiin tarjoamalla paljon helppoja ohjeita. Ja vaikka olisikin jossakin tekniikassa melkoinen mestari, uutta on antoisaa opetella. Välillä on hauskaa aloittaa ihan alusta ja toistaa yksinkertaista työvaihetta, pistää aivot hetkeksi narikkaan. Nykypäivän hektisen ja tehokkuutta vaativan elämäntyylin rinnalla on tärkeää osata myös päästää irti suorittamisesta ja iloita vaikkapa itse punotusta nyöristä, joka totta tosiaan voisi olla eskari-ikäisen tekemä, mutta mitä sitten?

Nyt kesällä, ruohoa ajaessani suunnittelen mielessäni samalla Langankierron syksyn kurssitarjontaa. Ainakin sukkakurssi tullaan pitämään ja ihmetellään yhdessä sitä kantapään neulomista. Joulun lähestyessä tehdään kierrätyskankaista jouluisia koristeita. Tarkoitus olisi myös aloittaa avoin neulepiiri, johon voisimme parin viikon välein istahtaa tekemään omia neulomuksiamme ja kahvittelemaan. Otan myös vastaan toivomuksia ja ideoita kurssien aiheista, joten rohkeasti viestiä tulemaan. Syksyn kurssitarjonta on näkyvissä Langankierron nettisivuilla heinä-elokuun vaihteessa.

Haluan toivottaa aurinkoista ja rentouttavaa kesää kaikille käsityön ystäville, niin mestareille kuin aloittelijoillekin!

P.S. Kuvasta näkyy, että käväisin viikonloppuna puutarhanhoidon epämukavuusalueellani. Kuopsuttelin pihaan kukkapenkin ja istutin pari kesäkukkaa. Nyt voinkin pari viikkoa keskittyä taas rikkaruohojen nyhtämiseen. Tästä se lähtee :)


Pieni pala kesää

27.2.2015

Käsityöt on siitä mainio harrastus, että niiden parissa mieluisan vuodenajan odotus alkaa jo hyvissä ajoin. Kesähuivin virkkaamisen voi aloittaa ilman sen kummempaa leimaa otsassa jo helmikuussa ja me jouluintoilijat voimme mietiskellä jo syyskuussa, mitä ideoita ehtisimme ennen joulua toteuttaa.

 Nyt, kun loska vielä lilluu kengissä, on ihanaa haaveilla lämpöisistä keleistä ja suunnitella, mitä töitä ehtisi tehdä kevääksi ja kesäksi. Tässä vaiheessahan kaikki (tai ainakin melkein kaikki) on vielä mahdollista. Tekisinkö isoäidin neliöistä torkkupeiton pihakeinuun vai pitsineuleisen mekon? Usein käy niin, että viikot kuluvat ja suunnitelmat supistuvat kuin hiiren kissalle ompelema takki ikään. Mutta ideoiden muhittelu onkin yksi, miellyttävä osa käsityöharrastusta eikä maailman meno onneksi juuri hetkahda siitä, jos pihakeinun torkkupeitosta tuleekin torkkutyyny.

Isoäidin neliöt (ja muutkin virkatut palaset) ovat oiva tapa kuluttaa jämälankoja ja leikitellä väreillä. Paloista voi koota paljon muutakin kuin jo mainitun torkkupeiton. Halusin ilman muuta ottaa Langankierron ensimmäisten kurssien joukkoon isoäidin neliöiden virkkauskurssin. Vaikka tekniikka olisikin jo hallussa, voi kurssille tulla tutustumaan niihin lukuisiin ideoihin, mitä valmiista palasista voikaan koota. Ja mikä parasta, virkatessa saattaa tulla mieleen ihan uusiakin juttuja. Palasista koottavat työt pistävät todella mielikuvituksen lentoon.

Muistakaahan siis ilmoittautua 17.3. pidettävälle Isoäidin neliöt -kurssille haaveilemaan yhdessä tulevasta kesästä ja aloittamaan ihana kesäkäsityö, jonka lopullisen käyttötarkoituksen voi kevään mittaan valita omien tarpeiden ja sen valmistamiseen käytettävissä olevan ajan mukaan.     

P.S. Varoitus! Palatyön aloittaminen ilman valmista suunnitelmaa saattaa haitata keskittymiskykyäsi työpalaverissa ;)


Kansallispuvun saumat ja muita ekotekoja

15.1.2015

Oppitunnin aiheena oli kansallispuku. Opettaja kertoi, kuinka entisaikoina useimmat naiset omistivat ainoastaan yhden juhlapuvun; kansallispuvun. Koska emännät olivat kerran vuodessa vatsan seudulta isompia, piti kalliin puvun kokoa pystyä säätämään. Tämä oli ratkaistu jättämällä reilut saumanvarat, joista päästämällä puku istui kantajansa päällä ympäri vuoden. Nuorempia artesaaniopiskelijoita ajatus viriileistä emännistä (tai enemmänkin kai isännistä) huvitti, mutta meitä jo lapsia pyöräyttäneitä ja passanneita ei niinkään. Idea säädettävistä puvun saumoista jäi kuitenkin pyörimään mieleeni. Vaikka ennen puvun säätäminen johtuikin taloudellisesta pakosta, on käytäntö myös ekologinen. Tänä viiden euron trikoopaitojen aikana ei ajatus yhdestä säädettävästä juhlapuvusta juuri sytytä, eivätkä monet valmisvaatteiden kankaista edes kestäisi jatkuvaa uuden sauman ompelemista ja purkamista. Mutta voisiko säädettävä sauma ollakin jotain muuta?

Uutisointi kaatopaikalle päätyvän poistotekstiilin suuresta määrästä on lisääntynyt viime aikoina. Vuonna 2016 jätelaki muuttuu ja kieltää tekstiilin sijoittamisen kaatopaikalle. Jää nähtäväksi, muuttuvatko kulutustottumuksemme siten, että ostamme vähemmän tekstiiliä, joka käytön jälkeen ei todennäköisesti enää kelpaa kirppispöytään tai UFF:n laatikkoon vai tehdäänkö lumpunkeräämisestä niin helppoa, että rikkinäiset, likaantuneet tai liian nuhjaantuneet tekstiilit saadaan pois näkyvistä ennen kuin asia ehtii niin sanotusti mielen päälle.    

Muutama vuosi sitten aloin viedä vaatteita kirpputorille. Kaappeihin olikin kertynyt vuosien varrella yhtä sun toista. Ehjät ja puhtaat menivät mukavasti kaupaksi, mutta mitä tehdä takille, jossa on pesussa lähtemätön tahra? Yhden tahran vuoksi joutuu heittämään ison määrän käyttökelpoista kangasta roskiin, ellei sille keksi muuta käyttöä. Pistin siis tällaiset vaatteet sivuun odottamaan, että voisin käyttää ne joissakin käsityöprojekteissani.  Pengoimme myös äitini kaapit ja sieltähän löytyi mitä ihanampia hyvin säilyneitä retrokankaita. Retrokankaat olivat aina miellyttäneet silmääni, mutta niiden vastaantulo kirppiksillä oli enemmän tai vähemmän epävarmaa eikä ainakaan itselläni riittänyt energiaa lähteä erityisesti metsästämään niitä. Koska käsitöihin käytettävä aikani oli rajoitettu (käsitti lähinnä lasten nukkuma-ajat), kierrätyskankaiden työstäminen ompelukuntoon tuntui vievän liikaa aikaa. Ompelukuntoon saattaminen tarkoittaa tässä pesua, huonojen kohtien poisleikkaamista, silittämistä jne. Ajatus paikasta, josta voisi ostaa valmiiksi käsiteltyä kierrätyskangasta, sai alkunsa. Ei kiertelyä kirppareilla (tämä on tietysti osalle ihmisistä mieluisa osa harrastusta) eikä kankaan käsittelyä kotona ennen varsinaisiin ompeluhommiin pääsemistä.

Artesaaniksi opiskellessani pääsin vihdoin toteuttamaan ideoitani keräämieni retrokankaiden ja muiden poistotekstiilien yhdistämisestä. Syntyi valmiita kasseja sekä kassin tarvikepaketti. Vakuutuin siitä, että haluan tehdä työtä ekologisena yrittäjänä ja edistää yrityksessäni poistotekstiilin hyötykäyttöä. Poistotekstiilin kerääminen on tosin vielä lapsen kengissä, joten hankintapaikkoja piti hieman kartoitella. Suurin osa Langankierron kierrätysmateriaalista on peräisin Texvexin Loimaan poistotekstiilipankista, osa on tullut lahjoituksina ja osa on kirpparilöytöjä. Loimaan poistotekstiilipankki toimii nuorten työpajatoimintana ja sitä on kokeilujakson jälkeen päätetty jatkaa Loimaan kaupungin ylläpitämänä toimintana. Toivon lämpimästi, että tämä rohkaisee myös muita kuntia perustamaan vastaavia poistotekstiilin lajittelupisteitä.

Varsinkin käsityön harrastajat ovat kuitenkin aina olleet taitavia kierrättäjiä, ennen taloudellisista ja nykyään ekologisista syistä. Langankierto haluaa edistää tekstiilien kierrättämistä kierrätyskankaiden myynnin lisäksi myös järjestämällä aiheeseen liittyviä kursseja. Säädettävien saumojen juhlapukuja emme välttämättä ehdi yhden illan aikana valmistamaan, mutta kursseilta voi tulla hakemaan ohjeita tekstiilien kierrättämisen aloittamiseen tai poimimaan uusia ideoita. Kevään aikana järjestetään ainakin t-paita-aiheinen kierrätyskurssi.

Langankierto haluaa toivottaa näillä sanoilla kaikki uudet ja vanhat käsityön harrastajat tervetulleiksi tekemään ekotekoja kierrätystekstiilien parissa!